Päiväkirja       

Tasiilaq 6.5.2010

Viimeisen puolentoista vuorokauden aikana on tapahtunut paljon. Lähdimme viimeisestä leiristä 4.5 21:00. Toive kelin kylmenemisestä yöksi oli ollut turha. Ilma oli pari astetta plussalla ja satoi räntää. Koska olimme piteraq-alueella (erittäin kova myrskytuuli, joka saa alkunsa jäätikön keskeltä ja purkautuu reunavuorten välistä) olimme tehneet teltan suojaksi lumesta tuulimuurin. Muuri oli sortunut, muttei tuulen voimasta vaan lumen sulamisesta johtuen. Melko pian räntä muuttui silkaksi vedeksi. Näkyvyys oli todella huono ja hiihdimme yhden kevyen led-lampun varassa. Kuuden tunnin suksilla olon jälkeen pystytimme teltan yöpalaa varten. Nukuimme ruoan päälle tunnin ja saimme kuivattua vähän varusteita. Sade ei tauon aikana ollut ainakaan laantunut. Yhä jyrkkenevää laskua jatkui ja vaikka märkä lumi ei juuri luistanutkaan alkoi kuitenkin tuntua ja GPS näyttämään, että jäätikön reuna alkaa lähestyä. Pienen väärin tehdyn reittivalinnan takia jouduimme vielä laskeutumaan jyrkähköä kurua, jonka keskellä sulamisvedet virtasivat järveen. Lopulta noin seitsemän aikaan aamulla pääsimme järven jäälle ja jäätikkö jäi taakse. Hiihtomatkaa Isortoqin kylään oli kuitenkin jäljellä vielä noin 15km. Järven jäällä oli vettä ja sohjoa pahimmillaan lähes puoleen sääreen. Etenimme jäällä siten, että kukin johti joukkoa 100-200m kerrallaan, koska märässä sohjossa oli läpimärkänä todella raskasta hiihtää. Jäältä nousimme kapeaan solaan, jonka keskellä virtasi puro, mutta reunoilla pystyi jotenkin kahlaamaan. Solan korkeimmalla kohdalla näimme meren. Meri oli kuitenkin sula, joten jouduimme vielä kerran nousemaan ylös vuorelle. Sieltä löysimme koiravaljakoiden jälkiä ja kohta alkoi kuulumaan myös koirien ulinaa. Kaksi valjakkoa toi norjalaista hiihtoporukkaa jäätikölle. Vielä oli jokunen puro ja jyrkänne ylitettävänä ennen kuin alkoi näkymään taloja. Pää oli täynnä tunteiden sekamelskaa. Retkestä oli haaveiltu vuosia. Viimeinen vuosi oli tehty tosissaan töitä reissun valmistelujen kanssa. Lähipiiriä oli piinattu jatkuvillaa Grönlanti-jutuilla ja normaalit ihmissuhdekuviot olivat jääneet retuperälle. Vielä oli ylitettävänä kapea salmi, jonka jälkeen olimme kylän keskellä. Majoituimme jonkinlaiseen kerhotilaan ja illaksi meidät kutsuttiin syömään paikallisen perheen luokse. Tarjolla oli muun muassa hyljesoppaa. Tämän jälkeen järjestelimme varusteemme ja itsemme siihen kuntoon, että aamulla 6.5 pääsimme helikopterilla Tasiilaqiin. Nyt jatkamme huoltoa jonkun päivän, tutustumme kaupunkiin ja järjestelemme jatkokyytejä. Viimeisen 53 tunnin aikana hiihdimme noin 120km ja lepo ja uni jäivät todella vähiin. Kaikkiaan hiihdimme 160h ja vajaa 600km keskimäärin 7,5h/vrk pyhät ja sairaspäivät mukaan lukien. Veden sulatus (n. 17l/vrk), ruoan laitto, huolto, ym. vei myös aikaa jonkin verran. Vaikka kyse ei olekaan kilpaurheilusta ylitimme jäätikön nopeimpana suomalaisena retkikuntana.

Rankka reissu on nyt takana. Päähän jäi lukuisia mahtavia maisemia, käsittämätön luonto ja loputonta hiihtoa muuttumattomassa maisemassa. Pärjäsimme porukkana erinomaisesti. Alun ja puolivälin sairastelut olivat viedä järjen. Viimeisten päivien aikana porukka kokosi mahtavasti itsensä ja yhdessä tekeminen, toisten kannustaminen ja yhteen hiileen puhaltaminen oli todella hieno kokemus. Kiitokset Valtterille, Iikalle, tukijoille ja perheillemme. Ilman teitä reissu olisi jäänyt tekemättä. Päivitämme vielä päiväkirjaa tulevinakin päivinä.