Päiväkirja 
Retkikunnan support team
Retkikunnilla on lähes poikkeuksetta taustajoukkoja. Niin on toki myös meidänkin retkikunnallamme ja osan nimet ovatkin vilahdelleet jo päiväkirjamme merkinnöissä.
Retkikuntamme etälääkärit Iikka Lantto ja Mikko Mattila
Meistä kukaan ei ole suorittanut lääketieteen opintoja, joten olemme innolla ottaneet aiemmilta Huippuvuorten reissuilta tuttujen lääkäreiden avun vastaan. He ovat luvanneet päivystää matkamme aikana ja tarvittaessa pääsemme jäätiköltä lääkärin vastaanotolle satelliittipuhelimen välityksellä. Iikka on pakannut mukaamme ea-setin ja on opettanut meille haavojen tikkausta. Iikka toimii myös retkikuntamme yhteyshenkilönä, mikäli tarvitsemme matkan aikana jotain ulkopuolista apua.
Viestiryhmä: Valtteri Kokkoniemi, Jani Tiainen ja Erkki Mäkelä
Viestiryhmä vastaa viestien kulkemisesta. Erkki Mäkelä on suunnitellut ja tehnyt retkikuntamme kotisivut, joiden kautta meidän on helppo kertoa tekemisistämme. Grönlannin jäätiköltä käsin kotisivujen päivittäminen ei onnistu järkevästi ilman apuvoimia. Onneksemme Valtteri Kokkoniemi ja Jani Tiainen ovat lupautuneet päivittämään kotisivujamme matkan aikana. Valtteri oli viime vuoden Huippuvuorten retkikuntamme viestivastaava ja kirjoitti matkan aikaiset blogikirjoitukset, jotka Jani päivitti nettiin. Valtteri on suunnitellut meille systeemin, jolla saamme kerrottua akkuja säästäen kuulumisemme jäätiköltä ja on auttanut myös sen toteuttamisessa.
Yllä mainittujen henkilöiden lisäksi retkikuntaamme ovat auttaneet ja tukeneet myös monet muut. Kiitoksia teille kaikille!
(Lisännyt Johanna 01.04.2010)
|