Greenland 2010

Retkikunta

Varusteet

Päiväkirja

Seuraa retkikunnan etenemistä!

Linkit

Kuvia ja videoita

 

 


 

Päiväkirja       

Harjoittelua ja viestitestausta Itäisellä Suomenlahdella 19-20.2.2010

Jari ja huippuvuorten retkikunnassa mukana ollut eräopas Pasi Suominen lähtivät viihdyttämään itseään lumimyräkän keskelle pienen hiihtoreippailun merkeissä Pasin autettua kuluneen viikon retkikunnan valmisteluissa. Samassa yhteydessä testattiin raportin antamista vastaajaan satelliittipuhelimella. Tässä siis ensimmäinen raportti jäältä:

Itäinen Suomenlahti 19.02.2010.

Sijainti: N60° 29.752' E027° 12.984'.
Sää: pakkasta -19 astetta, tuuli 6m/s.

Toinen harjoitusreissu samoissa maisemissa meneillään. Viikko on kulunut retkikuntajärjestelyitä tehden. Puuhaa on riittänyt ompelussa, puukäsitöissä ja kilokaloreiden laskemisessa. Tällä viikolla saimme myös ilmoituksen Grönlannin viranomaisilta, että lupa-asiamme etenevät ja varsinaisen retkikuntaluvan saamme todennäköisesti maaliskuun puolivälissä. Ase- ja radiolupa, sekä vakuutustodistus retkikunnalta jo löytyykin. Tänään lähdimme tutustumaan talviseen luontoon itäiselle Suomenlahdelle. Olemme päässeet hiihtämään raikkaassa pakkassäässä pienen tuulen saattelemana. Totesimme, että laivaväylien ylittäminen onnistuu hienosti tällä jää- ja pakkastilanteella. Saimme Hillebergiltä telttaamme lyhennetyt kaaret, mutta -20 asteen pakkasessa kaaret ovat edelleen hieman liian pitkät. Huomenna on rautasahalle töitä. Retkikunta päättää raporttinsa tähän ja jatkaa lomailuaan.


Punainen tupa